AwardedFinlandServices
Siivouspalvelut - Arktinen avaruuskeskus
- Published
- Published 15 June 2026
Overview
Hankinnan kohteena on siivouspalvelut Sodankylään, Ilmatieteen laitoksen Arktiselle
avaruuskeskukselle.
Hankinnan tavoitteena on tarkoituksenmukainen siivous, jotta pinnat ja materiaalit
kestävät suunnitellun elinkaarensa ajan. Siivous suunnitellaan ja toteutetaan siten,
että tiloissa tapahtuva toiminta on mahdollista. Tavoitteena on ylläpitää vaadittua puhtaustasoa. Tilat siivotaan vähintään palvelukuvauksen mukaisesti ja muut palvelut sovitun
mukaisesti. Sopimuksen perusteella on mahdollisuus hankkia sekä varsinaisella
sopimuskaudella että mahdollisina optiovuosina tarvittava määrä lisäsiivouspalveluita.
Perussopimuskausi on kaksi (2 ) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta. Sen
lisäksi tilaajalla on mahdollisuus kahteen (2) yhden (1) vuoden mittaiseen optiokauteen.
Tämän käyttöönotosta päätetään erikseen ja siitä ilmoitetaan kaksi kuukautta etukäteen.
Arvioitu sopimuskausi 2+1+1 vuotta.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta
tilaajalle määräostovelvoitetta tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Key details
- Country
- Finland
- Status
- Awarded
- Category
- Services
- Procedure
- Open
- Published
- 15 June 2026
Building-cleaning services
Award outcome
- Award date
- 24 February 2026
- Contract period
- 1 April 2026 → 31 March 2030
- Niesta Catering Oy
Contract ending soon? Skim tracks incumbents and flags recompetes early. Book a demo to set up alerts.
Notice history
Every published notice in this contracting process, newest first.
Contract Award Notice
15 June 2026
Contracting authority
Ilmatieteen laitos
Procuring entityHelsinki, Finland
002: 0244664-7
Authority website ↗
Get the full picture
AI analysis, bid scoring, and expert strategy for this tender
Skim analyses every tender against your company profile and tells you whether to bid, how to win, and who you are up against.
See which competitors are winning the contracts you're chasing.
15-minute call. We'll pull the win data on your real pipeline and show you what Skim does with it.