Skip to content
AwardedFinlandWorks€25,000,000

Osallistumisilmoitus, Yhteistoiminnallinen urakka - Laajennettu kaupungintalokorttelihanke, Turun kaupunki

Published
Published 1 October 2024

Overview

Kohde sijaitsee Turun ydinkeskusta-alueella osoitteessa Aurakatu 2, 20100 Turku. Hankekokonaisuus sisältää yhteensä seitsemän eri rakennuksen peruskorjauksen / perusparannuksen, piha-alueen perusparantamisen sekä varavoimasuojan rakentamisen. Lisäksi neljän betoni- ja tiilirakenteisen rakennuksen perustukset vahvistetaan paaluttamalla. Hankkeen rakennusten yhteislaajuus on noin 4830 brm2. Perusparannettavan pihan laajuus on noin 4800 m2.Kaupungintalorakennus toimii nykyisellään kokous- ja edustustilakäytössä sisältäen mm. kaupunginvaltuuston valtuustosalin. Muut rakennukset ovat palvelleet vaihtelevina toimisto- ja liiketiloina, ja ovat tällä hetkellä pääosin tyhjillään. Kaupungintalon on tarkoitus jatkaa nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Valmistuessaan muut peruskorjatut rakennukset toimivat Turun kaupungin konsernihallinnon ja revisiotoimiston työskentelytiloina. Tiloihin tulee sijoittumaan noin 150 työpistettä työntekijämäärän ollessa 350 henkilöä. Työpisteet toteutetaan Byråbo-konspetina. Byråbo-konseptin tavoitteena on keskittää kaupungin hallintoa lähemmäs toisiaan ja tiivistää nykyistä toimipisteverkkoa. Perinteisen tilahankkeen rinnalla panostetaan työympäristön kehittämiseen laajempana kokonaisuutena, jossa fyysisten työskentelytilojen ohessa kehitetään myös organisaation virtuaalista ja sosiaalista työympäristöä. Tätä kehitystä tukemaan on laadittu työskentely- ja toimitilakonsepti, jonka pohjalta jatkossa kaupungin toimistotiloja suunnitellaan. Tavoitteena on siirtyä monitilatoimistomalliin, jossa tapa käyttää tiloja on erilainen, kuin perinteisessä huonetoimistossa - tässä kohteessa kuitenkin rakennusten antamin resurssein. Hanke on poikkeuksellisen vaativa. Kaikki nykyiset rakennukset ovat kaavamerkinnöin suojeltuja. Suunnittelu ja työ sisältää kulttuurihistoriallisten rakennusten korjausta sekä modernein että antikvaarisin keinoin. Arvoympäristö huomioidaan lopullisessa valmiissa ratkaisuissa myös pihan osalta.

Key details

Country
Finland
Status
Awarded
Category
Works
Estimated value
€25,000,000
Procedure
Selective
SME suitable
Yes
Published
1 October 2024
Classification (CPV)
Construction workArchitectural, construction, engineering and inspection services

Award outcome

Award date
18 March 2025
Contract period
12 March 2025 → 29 September 2028
Winner
  • Rakennustoimisto Laamo Oy

Contract ending soon? Skim tracks incumbents and flags recompetes early. Book a demo to set up alerts.

Notice history

Every published notice in this contracting process, newest first.

  1. Contract Award Notice

    30 April 2025

  2. Contract Notice

    1 October 2024

Contracting authority

Get the full picture

AI analysis, bid scoring, and expert strategy for this tender

Skim analyses every tender against your company profile and tells you whether to bid, how to win, and who you are up against.

See which competitors are winning the contracts you're chasing.

15-minute call. We'll pull the win data on your real pipeline and show you what Skim does with it.

Awarded: Osallistumisilmoitus, Yhteistoiminnallinen urakka - Laajennettu kaupungintalokorttelihanke, Turun kaupunki — won by Rakennustoimisto Laamo Oy — Skim